Tuesday, March 29, 2011

An Apple A Day

Vapaapäivän viettoa on pitänyt tämä tiistai sisällään, tosin aika kiireisellä aikataululla.
Aamulla oli siis kauan odotettu kampaaja ja uuden tukan hurmos :). Iltapäivällä kävin kaupungilla kauppoja kiertelemässä ja sen jälkeen pyörähdin kummipojan nimppareilla. Ilma on ollut aika mahtava taas kerran, aamulenkillä oli vaan aika kova pakkanen, mutta puolenpäivän aikaan tippuikin jo vesi räystäistä. Iltalenkki vierähti sopivassa pikkupakkasessa. Mutta nyt siis itse asiaan, eli kuvia päivästä tulee tässä.

 Tässä siis uusi tukka suoristettuna, alle on laitettu tummempi väri ja päällä paljon vaaleita raitoja sekä vanhan värin värisiä raitoja.

Kun tulin kotiin postissa oli tullut odottamani paketti  ;)
(jouduin ehkä vähän lavastamaan tilannetta kuvaa varten, postimies oli kyllä tiputtanut paketin lattialle asti).


Paketti sisälsi punaisen omena sormuksen jonka bongasin uusimmasta Ellestä ja jota ei tietenkään saanut mistään täältä kun ei ole Accessorize-liikettä. Onneksi Ystäväni asuu Helsingissä joten värväsin hänet ostamaan sormuksen mulle ja lähettämään postissa. Suuri Kiitos siis Anskulle!! On se vaan niin väärin, että kaikki mitä lehdissä mainostetaan on saatavilla vain etelä-suomesta, no ompahan syy lähteä sinne ostoksille :) 
Ostin Kicks:istä myös pari kynsilakkaa, molemmat haluamani sävyt löytyi kerralla, mahtavaa! Depend vihreä lakka 3 euroa ja Mavala kullanvärinen 4,70 euroa. Vihreätä lakkaa testasinkin heti ;)

Mä en tiedä mikä juttu mulla on näihin omenoihin, ne vaan on mun juttu :) Mut nyt mun omena- korukokoelma on lähes täydellinen ;)
Sormus/Accessorize 7,90, kaulakoru/H&M, rintakoru/Accessorize. (Molemmat jälkimmäiset vanhempia).

Korvikset multa vielä puuttuu ja olinkin ajatellut jotain tän kaltaisia puolikkaita omenoita ehkä... kokonaisetkin hyväksyn jos kivat osuu kohdalle.
Että oleppa Ansku valppaana jos mieleiset jostain löydän, niin saat taas toimeksiannon ;D

Ostin kaupunkireissullani pari uutta ihanaa mekkoa:
Mekko nro 1
 
Vero Modan Very- olkaimeton mekko, mukana on myös irrotettavat olkaimet. Kuvat on taas vähän mitä on, mutta en ehtinyt kuvaamaan niitä päällä. Toi takana oleva kullanvärinen vetskari on aika makee. Ostin tän -50% alennuksella, hinnaksi jäi 32,50 e. Oon kuolannut tota mekkoa siitä asti kun se tuli myyntiin ja nyt sen sain vieläpä kohtuu hinnalla.

Mekko nro 2

Mustavalkoinen Vero Modan mekko 20,97 e (norm. 34,95e) -40% alennuksella. Ei muuta sanottavaa, kuin I-H-A-N-A ! Molemmat mekot Mic´s:istä.
Huomenna taas työpäivä edessä, hyvää loppuviikkoa kaikille, Have a nice week you all! 

Nassa

Sunday, March 27, 2011

Best of the week

 Ylempi kuva on tiistain asusta ja sen alla keskiviikon vapaapäivän asua.
Takki /Anttila, farkut/ KappAhl,laukku/Sisterpoint,kengät/Andiamo,Huivi/Venice,sormus/Lindex

Boyfriend-farkut/H&M,hiuspanta/Lindex

Vanhat harmaat Bronxin bikerit <3

Mun perhosorkidea alkaa availla nuppujaan :)



Kävin perjantaina töiden jälkeen Sokoksen kauneuskeskuksessa Clarins-kasvohoidossa, joka sisälsi vaikka mitä 1½h ajan, ainakin kuorinta, höyrytys, infrapuna-ihonpuhdistus, naaman,niskan ja hartioiden hieronta, naamio ym... aivan ihanaa hemmottelua rankan päivän jälkeen. Kaikenkaikkiaan 11 eri Clarins- tuotetta laitettiin naamaan ja varmaan joudun ainakin yhden naamion käydä ostamassa itselleni. Mutta oli kyllä pehmeä ja kuulas iho hoidon jälkeen.

Lauantain työasua: Paita/H&M,haaremifarkut/H&M,rusettipinni 2kpl/pkt/H&M

Mun uudet muruset: Ten Points:in siniset mokkanilkkurit jotka ostin tiistaina. Hinnaksi jäi
 alennusten jälkeen 22,45 e Andiamosta :O (norm. 89,90e)



Lauantain Earth Hour:in aikaan syötiin tortilloja ja pelattiin fia/ludoa ;) Mä hävisin.
Ensi viikon alussa odottelen erästä pakettia Helsingistä kuumeisesti... kerron myöhemmin mitä se sisälsi;) Ja tiistaina saan vihdoin uuden tukan, can´t wait!
Hauskaa alkavaa viikkoa! Muistittehan siirtää kelloja ;)

Nassa

Saturday, March 26, 2011

Earth Hour



Earth Hour on maailmanlaajuinen ilmastotempaus, jossa miljoonat ihmiset sammuttavat valonsa tunniksi samana päivänä. Tule sinäkin mukaan!
Itselläni olisi tarkoitus pelata lautapelejä ja korttia ja syödä kynttilänvalossa.
 
Joten muistakaahan kaikki tänään 20.30- 21.30 Eath Hour!!!

Nassa

Friday, March 25, 2011

Please stop that, it´s so disgusting!

Tähän väliin on pakko laittaa yksi inhokki ylitse muiden: Snot rocket.

Siitäkin huolimatta, että David on melkoisen komea mies, on tuo kaamea tapa ehkä ällöttävin mitä tiedän.
Okei mä tiedän, olen hienohelma, mutta joka kerta kun nään jonkun tekevän tota, nousee pala kurkkuun. Ja tota tapahtuu aika useasti, paikalla ei tunnu olevan heille kovinkaan paljon väliä.
Jaiks!!!
Vai oonko mä muka ainut joka tekee tästä tälläisen numeron ? ;)

Nassa

Thursday, March 24, 2011

Korvaamattomat aistit

Koska välillä on pakko syödä, laitan tälläkertaa ruoka aiheisen postauksen. Ruokaa rakastavana olisi kamalaa menettää makuaisti, puhumattakaan hajuaistista. Tuoksut ruokaa tehdessä ovat melkeimpä houkuttelevammat kuin itse maku. Miettikääpä vaikka tuoretta basilikaa? Jo pelkkä sen haisteleminen saa syljen erityksen villiintymään, kokeilkaapa ensi kerralla :) Tässä joitain viimeaikaisia kokkailujani. Aika salaatti painotteisia, koska ruokailu on sijoittunut pääasiassa illalle.



Meloni-fetasalaatti ja kolmioleipä, eräänä iltana syömäni iltapala

 Kana-halloumisalaatti ja tuore jyväleipä oli eilisen iltapala

Tänään tein pastaa ja tonnikalakastiketta

 Aika simppelit raaka-aineet, mutta lopputulos oli maukas. Rucola kruunasi makuelämyksen.

Ruoanlaittoa, musiikkia unohtamatta

 Aina välillä pitää olla myös jälkkäriä, hedelmäsalaatti on siinä mitä mainioin

Ja  nyt sukellan muodin ja sisustuksen maailmaan näiden lemppareitteni kanssa

Nassa

Tuesday, March 22, 2011

Oh god, how much i miss you summer...

  Ihastelkaamme kuvia viime kesältä...



 







































...Oi, ihana kesä, kaikkia ihania muistoja palautui mieleen noita kuvia katsellessa. 
Tuliko kellään muulla ikävä kesää? :)
Toivottavasti ensi kesästä tulee yhtä lämmin kuin edeltäjänsä, sitä odotellessa...

Lämpimin ajatuksin: Nassa